Truben leipomo sai kehittämisavustusta ICT toimintaympäristön kyvykkyyden kehittämiseen

Vuosi sitten saimme valmiiksi Truben historian suurimman rakennushankkeen. Tämän uudistushankkeen avulla olemme pystyneet vastaamaan yhä paremmin kasvavaan kysyntään säilyttäen samalla vahvan käsityöleivonnan perinteen, joka on ollut toimintamme ytimessä jo vuosikymmeniä.
Nyt kehitystyö saa jatkoa, sillä Trube on saanut Euroopan unionin osarahoittamaa yrityksen kehittämisavustusta kehityshankkeellemme, jossa keskitymme toiminnanohjauksen digitaaliseen uudistamiseen, prosessiautomaation kehittämiseen ja tiedolla johtamisen vahvistamiseen. Hanke toteutetaan 04/2026-02/2027 välisenä aikana, ja tavoitteena on vahvistaa Truben pitkän aikavälin kilpailukykyä. Hankkeen avulla Trube pystyy vastaamaan entistä paremmin muuttuvan toimintaympäristön vaatimuksiin, tehostamaan toimintaansa ja luomaan edellytyksiä kasvulle ja kansainvälistymiselle.

– Hanke on meille strategisesti erittäin merkittävä. Tuotantotilojen uudistamisen jälkeen on oikea hetki varmistaa, että myös toimintamallit, prosessit ja digitaaliset järjestelmät tukevat kasvua ja ketterää tekemistä nyt ja tulevaisuudessa, toteaa Truben toimitusjohtaja Matti Leinonen.


